Halme Polvinen Family Collective. You will all be assillymated
Designed with WordPress
by
by
by
Posted by jukkahoo
Puhumme edelleen kirjoista, jotka kertovat kirjoista, ja lukijoista, ja kaikesta sellaisesta. Koska sellainen kiinnostaa minua ja ehkä muitakin.
Ja koska meillä Suomessa ei juurikaan muka ole tällaisia kirjoja, jotka kertovat scifistä ja fandomista ja kaikista niistä ihmisistä, mutta onhan meillä. Kun hetken miettii ja ajattelee, niin vastaus on, että onhan meillä. Mutta aina voi tietenkin olla enemmän, koska ei meillä ole The Immortal Stormia tai A Wealth of Fablea tai The Futuriansia tai The Way the Future Wasia tai All Our Yesterdaysia, vain muutamia mainitakseni.
Jonkun pitää siis kirjoittaa suomalaisen sf-fandomin historia, suomalaisen sf-kirjallisuuden historia ja suomalaisen sf-kirjailijan elämäkerta. Sitten ollaan jo voiton puolella. Kuka aloittaa?
Vaan olipas hyviä Doctor Who -erikoisjaksoja RTD mennyt kynäilemään. Pidin jo ensimmäisestä, mutta toinen oli todella hyvä jakso ihan ilman tätä erikoisuuttakin, eikä tämä viimeisin ollut Pekkaa pahempi. Toisistaan erilaisia kertomuksia ja tapoja kertoa se tarina, se oli kyllä hieno homma. Hieman sieppaa, että pari oikein hyvää Tohtoria onnistuttiin tässä välissä "pilaamaan" antamalla heille vähemmän oivallisia tarinoita ja syitä toimia näissä tarinoissa. Moffatilla alkoi selvästi loppua menovesi tankista ja muut projektit painaa päälle, eikä Chibnall vaikuttanut missään vaiheessa oikein löytävän jujua siinä, mistä tässä kaikessa on kyse. Todellinen sääli, koska pidin sekä Capaldista että Whittakerista ja molemmilla oli hyviä vieruskavereita.
Vaan nyt on aika uuden Tohtorin, uuden kumppanin ja vanhan tekijän, mutta uusilla mausteilla varustettuna, seikkailut. Maltan odottaa, mutta mieluusti näkisin tätä jo ihan alkuvuodesta.
by
Posted by jukkahoo
Rakkaus, on se vaan hienoa. Ja romantiikka. Sekin on hienoa. Niin kuin scifi ja fantasiakin, joten voisi kuvitella, että yhdessä nämä olisivat sitten jotain ihan tavattoman hienoa. Vaan kuinka on? Otimme selvää aiheesta Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterissa.
Ja sitten taas täytyy korjata sanomisiaan. The Nightmare before Christmas ei ole Tim Burtonin elokuva. Tai siis onhan se, elokuvan koko nimi on kai kuitenkin Tim Burton's The Nightmare before Christmas ja Tim Burton on sen tuottaja ja alkuperäisen tarinan tekijä. Henry Selick on kuitenkin se ohjaaja. Klassinen tietovisa-knoppi, tästä talteen.
Se John Travoltan elokuva taas on Phenomenon, jonka yhteydessä ei ole väärin mainita Kukkia Algernonille eli Charlya. Molemmissa päähenkilön älykkyys kohentuu merkittävästi, kunnes se joko aiheuttaa tämän kuoleman (Phenomenon) tai taantumisen takaisin lapsen asteelle (Charly). Toki Algernonkin kuolee. Hieman samaan kategoriaan voidaan laskea Mel Gibsonin Forever Young, jossa ei taideta kuolla, vaan vanhennutaan kauniisti.
Ja hei, Kaunotar ja hirviö! Siinäpä romantiikka tihkuva fantasiaelokuva. Tähän tosin mahtunee muutamakin Disney-elokuva…
Ja se "korealainen scifi-elokuva, joka pohjaa anglo-amerikkalaisen kirjailijan teokseen" ei, yllätys yllätys, ollut korealainen, vaan japanialainen. Ja se "tunnettu kirjailija" oli itse Robert A. Heinlein, jonka kirjan The Door into Summer, japanialaiset filmasivat 2021. Ja se löytyy itse asiassa edelleen Netflixistä, joten jokainen voi itse käydä toteamassa, kuinka hyvin a) teos on sovitettu ja b) miten vanhan maestron vähemmän merkittävä myöhäistuotannon teos sopii romantiikka-teemaan.
Posted by jukkahoo
Suoratoistosodat on tänään Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterin aiheena tänään. Aleksi osaa laittaa sanoja todella mukavasti kohdilleen ja keskustelu uhkaa mennä jo melko pitkäksi, mutta sehän on meillä enemmänkin tapa kuin poikkeus.
Onko piratismi OK? No, ei ole.
Hei! Tänään tupsahti, pyydettynä ja peräti maksettuina, uudet Tähtivaeltaja ja Portti. Edellä mainittu on kohtuullisen hyvin aikataulussa eli kyseessä on tämän vuoden neljäs numero, kun taas tamperelaisen seuran julkaisu on numero kolme. Perinteisessä suomalaisen sf-lehden aikataulussa siis.
Se on muuten Cairo Station se egyptiläinen elokuva, jonka otan esille esimerkkinä Netflixin laajasta valikoimasta, joka on sinne piilotettu. Youssef Chahine on paikallinen ohjaajalegenda.
Posted by jukkahoo
Yritän tämän päivän Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterissa koota muutamaan minuuttiin ajatelmia fantasian tilasta tällä hetkellä, enkä kyllä voi sanoa onnistuneeni erityisen hyvin. Ajatus katkoo ja sanoja jää pois. Punainen lanka katoaa, ranskalaisia viivoja pullahtaa esiin useampia, ilman logiikkaa tai johdonmukaisuutta, saati sitten kokoavaa eetosta. Jonkinlainen ajatus tässä kyllä takana oli, mutta se jäänee kuulijalle hahmottomaksi, jos ei osaa lisätä väliin olennaisia avainsanoja. Äh, harmittaa.
Mutta jos nyt, näin muutaman tunnin asiaa haudottuani, pitäisi jotain sanoa, niin ehkä nostaisin nuo samat aihiot esiin. Fantasia ei ole enää yksi monoliitti, jos se sitä on koskaan toisaalta ollutkaan, mutta mikään yksittäinen alalaji ei vaikuttaisi olevan mitenkään toisten yläpuolella. Tosiasiahan toki on, että se perinteinen, eurooppalaisen kansanperinteen ja tarinoiden feodaali-henkinen seikkailukertomus on edelleen se fantasian isoin ja varmasti myös luetuin osa. Se perinteinen tolkienaalinen/roolipeli/seikkailufantasia, jossa on magiaa, suuria tunteita, Iso Paha ja kaikkea kivaa tiskipöydästä tukisukkiin.
Mutta sitten tulevat erilaiset romantiikkaa tihkuvat kauhufantasiat, YA-henkiset fantasiat, urbaani sekoitus vähän kaikkea, grimdark, eksoottisen maailmat ja mytologiat, sekä tietenkin se podcastissakin esille nostettu comfy-fantasy. Travis Baltree, T. J. Klune, T. Kingfisher (ensi vuonna Finnconissa!), Becky Chambers, Heather Fawcett, Kay O'Neill, Margaret Rogerson jne ja niin edelleen. Yhteinen tekijä? Ei varsinaista, mutta kirjojen nimet ovat usein kohtuullisen "whimsy" (Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries, The Very Secret Society of Irregular Witches, A Wizard’s Guide to Defensive Baking, The Tea Dragon Society, Bookshops & Bonedust etc) ja kirjoissa on kiva yhteisö ja vähemmän seikkailua, eikä tarkoituksena ole pelastaa maailmaa tai tuhota sitä Iso Pahaa. Vähemmän juonta, enemmän ihmissuhteita ja sitä lohdullista luentaa.
Onhan se kuitenkin kiva, että kaikille on jotakin, eikä kaikkien tarvitse lukea samoja kirjoja. Tällainen vanha ukulikin saa lukea vaikka Andy Offuttia tai James p. Blaylockia, jos siltä tuntuu. Ja miksei tuntuisi!
by
Posted by jukkahoo
Tällä kertaa Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterin luukusta pöllähtää esiin Helsingin kirjamessut ja sieltä löytynyt maaginen maailma kirjaostoksineen. Muistelemme hankintojamme ja minä ilahdun uudemman kerran Professori Anni Isotalon seikkailuiden neljännen osan, Vatikaanin vangin löytymisestä.
Mukaan mahtuu myös viime hetkellä muistettu Niksi-Praedor, joka jatkaa luukuttelua vielä toisen mokoman verran, kun palaamme muistelemaan Praedoria, josta aikaisemmassa podcast-jaksossa oli pidemmällä kaavalla puhetta. En muista Niksi-Praedorin tekijää, mutta se on tietenkin itsensä Titivillus Gorgonius, joka ei tietenkään ole mikään borvarialainen lisöösi vaan farrignialainen filoosi!
Itsenäisyyspäivän kunniaksi tein Helsingin sanomien suomalaisuustestin ja sain ensiksi kuulla olevani saksalainen ja hieman uudemman kerran vastauksia tarkentaen, irlantilainen. Molemmilla kerroilla molemmat mainitut sekä belgialaisuus oli myös olennainen osa henkilöitymääni. Kummallakaan kerralla ne "olennaisesti saksalaisuutta tai irlantilaisuutta" kuvaavat lyhyet luonnehdinnat eivät nyt minusta olleet erityisen osuvia. Olenko stereotypian uhri ja sivuosuman uhri?
Posted by jukkahoo
Jatketaan paketinavaamisen saralla eli jutellaan Thriftbooksin paketista ja sen sisällöstä. Pidän Thriftbopoksista, vaikka se postikuluineen onkin hieman tyyris näin eurooppalaiselle kuluttajalle, mutta sen valikoima on mainio, hintataso (kirjoilla, ei postikuluilla) on maltillinen (totta kai on mahdollista myös kuluttaa €uroja hieman hinnakkaisimpiin teoksiin) ja kuten tallenteella sanon, sillä on IOSS, joka on näin tulli/itella-fanina ihan jees.
Meidän perhekombinaatin hyllyissä on koko lailla C. J. Cherryhin kirjoja, joka johtuu siis siitä, että Sari on kirjailijan erinomaisen iso fani. Sattumalta onnistuin taannoin MidAmericon II:ssa saamaan mukanani rahtaamani Cyteenin sivulle kirjailijan omistuskirjoituksen Sarille. Kiitokset Tim Martinille, joka oli ymmärtänyt yskäni, ja välittänyt tiedon C.J.:lle, joka oli eräänä päivänä astellut Worldcon 75:n esittelypöydän tykö kysyen "kaveria, jolla on kirja, johon pitäisi laittaa nimmari?". Kiva juttu, Tim, kiitos.
Maailmalla julkaistaan jatkuvasti ihan riesaksi asti kaiken maailman pulppendaalia, jonka tarkoitus on viihdyttää lukijaa hetken ajan, ja sitten unohtaa koko juttu. Niin kuin nyt esimerkiksi Adam Hardyn Fregatti-sarja, jota Suomessakin ilmestyi yhdeksän osaa eli viisi osaa vajaa täysi setti tätä "the toughest bastard on the high seas" -monikkerilla varustetun George Abercrombie Foxin seikkailuja. Nämä eivät tosiaan ole mitään maailmankirjallisuuden keskeisintä antia, saati edes lukemistokirjallisuuden merkkiteoksia, mutta jokin kumma niissä viihdyttää ja siksipä olen viimein päättänyt, että ne viisi suomentamatonta teosta on saatava ja luettava. Ja vaikka Reijo Kalvaksen nimen turhaan lausuin, niin toki näiden kirjojen suomentamisesta vastasivat enimmäkseen M. Rintanen ja Matti Hossa.
Ääneen sanomani Merisusi oli muuten samoihin aikoihin ilmestynyt saksalaista alkuperää oleva 1500-luvun loppupuolelle sijoittuva meriseikkailusarja Philip Hasard Killigrew'sta, joka seikkaili aluksi sir Philip Draken matkassa, mutta pian lähti oman laivansa kanssa valloittamaan sen seitsentä merta. Kuusi suomennettua pokkaria, mutta se ei ole se juttu, vaan tämä.
Merisusi (Seewölfe) sarjan 11 ensimmäistä kirjaa olivat itse asiassa Fregatti-sarjan kertomuksia, kunnes Seewölfen numero 12 aloitti Killigrewn tarinankokonaisuuden. Jota erinäinen määrä saksalaisia kirjoittajia, vaihtelevan hassuilla "englantilaisilla" salanimillä (Davis J. Harboad, John Roscoe Craig, John Brix, Ralph Malorny jne) kirjoitti seitsemänsataakuusikymmentä osaa. 760!
Adam Hardysta eli Kenneth Bulmerista ja miksei Louise Marleysta voisi kirjoittaa pidemmänkin kaavan mukaan, mutta mainittakoon nyt jälkimmäisestä se, että hänen parhaat (so. lukemani) kirjat ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoista humaania scifiä. Sekä se, että hänen aiempi ura oopperalaulajana loistaa läpi useammassakin hänen teoksessaan, sillä musiikilla on aika usein merkittävä rooli tarinassa, kerronnassa ja tunnelmassa.
