Posted by jukkahoo

I was supposed to be the odd one out, but here goes. 

Today we check up on Åländsk VÅRMUST. Which is a "skummande och välsmakande vårmust från Amalias Limonadfabrik i Lemland!" Now, I've seen and tasted Påskmust as well as Julmust, and while I appreciate the effort, neither of these have made me long for another one. There might be the additional aspect of must not being that prevalent here in the mainland Finland, at least the Finnish speaking parts. I understand that in Motherland must is a bit of a… must in times of (apparently) religious festivities and that there are numerous companies offering their brand of the good stuff. 

Unsurprisingly, Amalias being an Åland company, they should have a must of their own and you know what, this is the best must I've tried. I guess it might be a tad more sweeter than the other musts I've had beforem and as it goes, a bit of a bombshell when I think about Amalias sodas usual predilection toward less sugary taste.

Not that I am complaining. I get to drink this almost fully by myself, since Sari sipped it, turned her face to a somewhat disapproving grimace, and gave a succinct review: euugh!

"What the heck is must?"

Ah, I'm glad that you asked. Some say it's a bit like root-beer, but without the odious taste of sassafras. It's malt-suryp soda with some spices and caramel colouring. Superpopular is Sweden. Minor hit in Finland recently. Almost exclusively a Winter beverage, hence the name Julmust. Also, Easter, hence Påskmust. I don't know whether Amalias offers their Vårmust all year long, I bought this one in late August, so possibly? 

—

The Worldcon 79 started yesterday and as one might guess, I'm not there. Neither are some 2000 Chinese, but they have already voted on Site Selection, and unless there's a minor major upset, the Worldcon 81 in 2023 will happen in Chengdu. 

Is this a good thing? I'll leave that to other people to debate and ponder. Needless to say, the former Middle Kingdom has some serious problems with multitude of issues. We'll see how this goes.

Discon III has a pretty solid and large virtual presence for those willing to be online for their convention pleasure. After some problems on the first day, problems seems to be getting solved and there has been more positive commentary on the interwebs. I'm afraid this webcon-stuff is not for me. I tried couple ones on the early stages of the current pandemic, but soon realised that this is not really my cup of beverage. I'm certain a lot of the kinks of those early conventions have been sorted and everything is much more streamlined these days, but to me it is not a matter of technology, more of the isolation that just isn't worth the time and effort. Great if it works to other people. My loss.

That's why Fantastika couple weeks ago was so energising and entertaining. Being there with people, chatting and having a beverage. Cool. Mysig. 

Wash your hands. Wear a mask when in close contact. Isolate if feeling at all ill. 

This will pass. One day. 

Let's have some nice news in the end: Konflikt, the 2023 Eurocon in Uppsala, Sweden has announced their first Guests. 

Martha Wells as a Author GoH and DOSENTTI Merja Polvinen as the Academic GoH!!! w00T!

Posted by Sari

Drink of the day is Antons äppel cider med lime and jordgubb. Tastes like apple cider with strawberries, you are hard pressed to find the lime notes. Even so, nice and dry. Defenitely a keeper. Jukka agrees with me.

Today I want to talk about Finncon. the Finnish national SF convention. It is an odd bird amongst the convention. Traditionally, in the anglo-american world cons are financed by memberships (and dealers’ room), the big commercial gate shows are finaced by tickets (and dealers’ room). You might even pay extra for certain programme items or photo op with a star. That means that fannish conventions tend to be smaller, and commercial shows bigger. Finncon is on the range of a large fannish con. It has about 2000-5000 individual visitors. However, it is organised by a non-profit and does not cost anything for the visitors. Which makes the financial structure challenging.

Roughly about half the money it takes to put up the con comes from dealers’ room and ad sales, and half from grants from the state or private foundations. And there seems to be an increasing amount of people and events competing from those grants. Every year it is an adventure to see if how the finances pan out.

But even if one would like to take a pass on that particular adventure, organising Finncon is fun. We just had a committee meeting for Finncon 2022 in Espoo, and it reminded me of that fandom is actually pretty wonderful thing. Lets hope Covid-19 eases off and lets us put on a great one in Espoo next summer!

Posted by jukkahoo

Tänään Amalia tarjoilee meille todellisen kesäkattauksen, kun tarjonnasta nousee esiin Jordgubbs-limonad. Siis mansikkaa.

Ja onko koskaan aiemmin mansikka maistunut yhtä mansikkaiselta kuin tässä? 

Oma näkemykseni on, että eipä kyllä juurikaan tai koskaan. Ilahduttavan mansikkainen tuoksu, joka hörpätessä maistuu mansikalta, ei miltään satunnaiselta etelän hetelmältä, joka on tuotu raakana pohjoiseen maahamme ja sitten "kypsytetty" keskusvaraston arboretumissa. Ehei.

Tämä on kypsä mansikka, ehkä jopa hieman ylikypsä, rehevä punainen marja, joka yön yli pyödällä nuokuttuaan olisi jo aivan liian vetelä suupalaseksi, mutta juuri nyt se on parhaimmillaan! 

Ei liian makea, vaan juuri sopivasti, yllättävän kuiva ja hieman jopa hapan, jos sellaista mainesanaa voi mehevästä mansikasta käyttää? Oivallinen ja samaa mieltä on myös Sari. Hän ei ole ns. mansikan ystävä, asiantila, joka asettaa hänen suomalaisuutensa hieman epäilyksen kelmeän valon hämärään. 

Erittäin hyvä juoma, jota varmasti tulee jatkossakin ostettua.

Ostamisesta tulee mieleen kirjojen ostaminen tänä päivänä. Jeff Bezos kavereineen on tuhonnut kivijalkakirjakaupat (ei siinä yksi Hannu Paloviita riitä, vaikka erinomaista työtä tekeekin) ja omien lukumieltymyksieni suhteen karu kotomaamme ei ole koskaan ollut mikään onnen tyyssija. Lapsuuden divareita on tällä hetkellä enemmän kuin ikävä, satunnainen harharetki kirjamessujen antikkaosastoille palautti taas mieleen erinäisenkin määrän joskus luettuja muistoja, joita kaiholla muistelee. Sain melkein innostettua itseni kirjoittamaan aiheesta lyhyen jutun Juri Nummelinin tulevaan Muistojeni divarit 2:een, mutta sitten ajatus ja idea katosivat. Kirjoittaminen on tällä hetkellä vain niin perhanan vaikeaa. Sitä tässä nyt harjoitellaan, puolipakolla. 

Tämän verran sain kuitenkin aikaan edes auttavasti luettavaa tekstuuria: 

Muistan, kuinka jännittävää oli ylipäänsä mennä divariin. Karhupuiston divari oli erityisen muistettava, koska se sijaitsi puoli kerrosta maan alla, joten sinne mentiin portaita alaspäin. Kadun puoleiset ikkunat paljastivat salaperäisen maanalaisen tilan, joka sisälsi määräämättömästi kiehtovia tutustumisen kohteita: lehtiä, kirjoja, lukemistoja, sarjakuvia… Myöhemmin useampikin divari tuli tutuksi nimenomaan alas itse kauppatilaan viettävistä portaista, kuten Ervastin divari.

Karhupuiston antikvariaatti oli ensimmäinen divari jossa koskaan kävin. Isäni vei minut sinne ennen kuin olin vielä aloittanut oppivelvollisuuttani viereisessä Kallion kansakoulussa. Karhupuiston ympäristö oli lapsuudessa täynnä olennaisia kohteita: Kallion kirkko, paloasema, kirjasto ja lippakioski. Olin melko pettynyt, kun muutimme sitten ensimmäisen luokan jälkeen kauas Pirkkolaan, isosetä-vainajan rintamamiestaloon, joka oli melkoinen muutos Wallininkadun yksiöömme.

Koulu muuttui Maunulaan, kirjasto myöhäisjugendin sokkeloisuuden sijaan selkeään 70-lukulaisuuteen, ja Fleminginkadun tuttu kellaridivari Suursuon ostoskeskuksessa sijainneeseen Hanskin divariin.

Enemmän kuin mitä yksittäisiä löytöjä tai hankintoja olen missäkin divarissa tehnyt, muistan, kuinka olen katsellut hyllyjä, käynyt läpi kirjarivejä toinen toisensa jälkeen, nostanut pinoja pois tieltä ja taas takaisin, löytänyt eturivin taakse kadonneita aarteita tai väärään paikkaan laitetun kirjan, joka oikeassa hyllyssä olisi jo aikaa sitten kadonnut jonkun ahnaan keräilijän kokoelmiin, mutta oli nyt minun.

Vuosien kertyessä, kierrokset ovat jääneet vähemmälle, uusia kohteita ei ole juurikaan tullut lisättyä, vaan sitä mukaa kun divari syystä tai toisesta lopettaa toimintansa, pakollisia paikkoja on yhä vähemmän. Yhä enemmän divarissa käynnin kohokohta on ollut se keskustelu ammatinharjoittajan kanssa.

Eikä pelkästään muistele, vaan on jo mennyt hankkimaan. Satunnaisesti aivan ylihintaan, mutta kuka tässä jaksaa ja ehtii vaellella jossain kirpputoreilla tai kierrätyskeskuksissa etsimässä nuoruuttaan, kun saman voi tehdä internetin välityksellä hieman kalliimmalla? Ei tämä kyynistynyt keskiäkäinen kurjimus ainakaan.

Asiantila saattaisi olla toisin, jos meillä olisi mitään esimerkiksi Tukholmaan tai Uppsalaan verrattavaa. Molemmissa kaupungeissa on kiehtovia genreen keskittyneitä kirjakauppoja, puhumattakaan sitten genreen keskittyneistä divareista. Voisin kuvitella, että Suomessakin voisi olla yhdelle erikoisliikkeelle tilaa, jos vain löytyisi riittävän höl rohkeä taho moista perustamaan ja ylläpitämään. Sopivalla paikalla ja riittävän mielenkiintoisella tarjonnalla. Ongelma lienee siinä, että moisella toiminnalla ei hankita kovin merkittävää elintasoa. Tähän sopinee kustannusalan klassinen viisaus: "Miten kustantamisella voi hankkia pienen omaisuuden? Omaamalla suuren omaisuuden". 

Maailmallahan kiinnostavaa kirjaa olisi ostettavaksi asti ja vielä muutama vuosi sitten näin toimiminen oli kohtuullisen järkevää, mutta sitä mukaa miten eri maiden postilaitokset hinnoittelevat tavallisen kansalaisen pois palveluidensa käyttäjistä, nostamalla postikulut älyttömistä järjettömiin, puhumattakaan tullimaksujen lisäämisestä kaiken kauniin päälle. Eikä edes tuo tullaus, siinähän on ihan ymmärrettävä syynsä, mutta mihin perustuu Itellan ihmeellinen kolmen (OK, 2,90) €:n "palvelumaksu"? Maksu joo, mutta missä on palvelu? Tämän vuoden aikana yksistään, on toistakymmentä ulkomailta ostamaani kirjaa jäänyt Itellan/tullin huostaan, ilman että niistä olisi tullut missään vaiheessa minulle ilmoitusta. Ei OmaPostiin, ei sähköpostiin/tekstiviestiin, kotiin paperiversiosta nyt puhumattakaan. Riittävän ajan jälkeen on ollut ilo ottaa yhteyttä myyjään ja kuulla, että lähetys on palautunut "noutamattomana", joten palautamme kirjan hinnan jossain vaiheessa (ehkä), postikulut toki jäävät matkan varrelle. Hieman niin kuin ne kirjatkin siis.

Ja tähän Itellalla ei tietenkään ole minkäänlaista kommenttia tai vastausta. Jos en olisi näin rauhallinen ja mukava ihminen, niin saattaisin jopa turvautua voimasanoihin. 

Toisaalta, sanottakoon se nyt ennen kuin kaikki satunnaisetkin lukijat ehtivät kommentoimaan, minulla on toki jo enemmän luettavaa hyllyissämme kuin tulen ikinä ehtimään lukea. Tsundoku vaan teillekin, rakkaat ystävät!