So, Typepad is shutting down, like day after tomorrow, so we had to quickly migrate to a new platform. No idea yet if this is good or bad or what, but here we are!

Posted by jukkahoo

Suoratoistosodat on tänään Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterin aiheena tänään. Aleksi osaa laittaa sanoja todella mukavasti kohdilleen ja keskustelu uhkaa mennä jo melko pitkäksi, mutta sehän on meillä enemmänkin tapa kuin poikkeus. 

Onko piratismi OK? No, ei ole.

Hei! Tänään tupsahti, pyydettynä ja peräti maksettuina, uudet Tähtivaeltaja ja Portti. Edellä mainittu on kohtuullisen hyvin aikataulussa eli kyseessä on tämän vuoden neljäs numero, kun taas tamperelaisen seuran julkaisu on numero kolme. Perinteisessä suomalaisen sf-lehden aikataulussa siis.

Se on muuten Cairo Station se egyptiläinen elokuva, jonka otan esille esimerkkinä Netflixin laajasta valikoimasta, joka on sinne piilotettu. Youssef Chahine on paikallinen ohjaajalegenda.

Kirjoittanut jukkahoo

Burp! Kystä on kyllästänyt yllekirjoittaneen. Kaikkea on taas ahmittu niin, että kupu on tyydytetty ja kolot tilkitty. On kyllä hyvä että joulu on vain kerran vuodessa. 

Koska ylensyömisen mahdollisuus oli tiedostettavissa, tein etukäteen nokkelan päätöksen hankkia luumuisan juoman täksi illaksi. Sherwoodin siiderit ovat sellaisia helpostijuotavia Olvin tuotteita, joten kun heiltä tällainen kirsikka-luumusiideri löytyy, niin sitäpä tuli koemaistaa.

Ja sellaistahan se on, kirsikan maun sieltä voi tunnistaa ihan OK, luumukin tulee esille, mutta siideriksi tämä on sellainen omenamehu makuaineilla. Kuten toki odotinkin. Jos kirsikka, ja erityisesti luumu, innostaa, niin kokeileminen ei paljoa maksa. 

Tämä saa nyt riittää, turha rutistaa enempää. Uusi vuosi ja toivon mukaan uudet kujeet odottavat, joten on mahdollista, että blogi saattaa olla vuoden 2020 aikana eläväisempi kuin vuosikausiin! Mielessä on tietynlainen säännöllisyyden tavoittelun suunnitelma, jonka tarkoituksena olisi muuttaa vakiintuneita tapoja ja rutiineita. Muokata mieltä ja miestä. 

Kirjoittanut jukkahoo

Aatonaaton kunniaksi valitaan juomaksi trooppisempi janonsammuttaja. Ulkona ei ole kylmä, eikä lumikaan maisemaa ole valaisemassa, joten ylen synkeään ja tylsään säätilaan sopii korjausta hakea Duggesin Litle Tropicin avustuksella. Luulenpa että pidän tästä jopa enemmän kuin isosiskostaan Tropic Thunderista! Molemmat jees, mutta vienompi alkomaholin määrä tekee tästä aanunkin verran helpomman ja samalla tietenkin myös miedomman. Todella hedelmäinen ja voimakkaan sitruksinen. Hapan (d'oh, it's sour…) jollakin jännällä hedelmän maulla, todellakin jees.

Sitten rauhoittumaan ja hiljentymään pyhien ajaksi. Kinkku on jo uunissa ja muutaman tunnin päästä lähdetään käymään yökaupassa hakemassa loput jouluruokailuun kuuluvat tarvikkeet. Mitä niitä aiemmin hakemaan ruuhkassa, kun voi kohtuullisen rauhassa poimia tarvikkeet yöaikaankin. 

Taru sormusten herrasta DVD-maratoni on aloitettu, liikkeelle lähdetään tietenkin TSH:n dokumenteilla, kuten joka vuosi. Ovat edelleen aivan järjettömän upeita! 

Kirjoittanut jukkahoo

Nyt voi sanoa, että olen miellyttävästi yllättynyt. Watchmen oli todella erinomaisen hyvä. Hyvää käsikirjoittamista yhdistettynä loistavaan visuaalisuuteen, leikkauksiin ja järkeviin tehosteisiin. Nokkelaa aikatasoilla leikkimistä (jota tapahtuu myös Noiturissa) ja kerrankin aikuista supersankarikuvastoa. Tässähän alkaa uskomaan ihmeisiin. 

Lopetus ei ehkä ollut sarjan vahvin osuus, mutta jos otetaan huomioon Demon Lindelöfin aikaisemmat tekoset, niin niihin verrattuna kysessä on mestarillinen loppuratkaisu. Ja hyvä se on näinkin, mutta kun sitä edelsi muutama aivan käsittämättömän nerokas ja joka suhteessa ansiokas jakso, niin hra Lindelöfin olisi pitänyt vetäistä uusi mäkiennätys, puhtaassa asennossa ja todella tiukalla Telemarkilla toteutettuna. 

Päivän juomana olikin sitten tuttu ja turvallinen Magnersin siideri. Eipä se petä, jos ei nyt niin annakaan. Pidän siideresitäni hieman omintakeisimpana, suutuntuma saisi olla maanläheisempi ja kuivakkaana ihmisenä toivoisin hieman enemmän makeutta mukiini. 

Nyt vielä Noituri loppuun, niin Joulu voi tulla. 

Kirjoittanut jukkahoo

Tämä päivä on sisältänyt erilaisten suoratoistopalveluiden tarjontaan tutustumista ja ällistyttävän hyvän pad thain askartelemista. 

Pad thai oli maukasta, vaikka itse sanonkin ja päätyy enemmän kuin todennäköisesti tulevalle säännölliselle ruokalistalle, jota ajattelin vuoden alusta lähteä kokeilemaan. Säännöllisyyttä elämään, vaikka väkisin!

Audiovisuaalinen viihde on tänään koostunut Netflixin Noiturista ja HBO:n Watchmenista. Ensimmäistä menin ja katsoin viisi jaksoa ihan itsekseni, kun Sari oli Lohjalla koirien kanssa harrastamassa. Jälkimmäinen sujui sitten yhteistuumin neljän jakson verran. 

Molemmat ovat vallan mainioita sarjoja. Noituri otti rohkeasti ensimmäisen kauden haltuun sekoittamalla ainakin ensimmäisen novellikokoelman ja pentalogian ensimmäistä osaa, ja jos en nyt aivan väärässä ole, niin kauteen tullee vielä toisestakin novellikokoelmasta tarinaa. Hieman huolestuttavaa jatkon kannalta, koska siinäpä ne Sapkowskin tarinankerronnan ylivoimaisesti parhaat osat olivatkin, mutta suostun olemaan positiivisesti yllättynyt, jos toisella (jo kuvattavalla) kaudella homma pelittää edes puoliksi niin hyvin kuin tällä ensimmäisellä. 

Hyvää käsikirjoittamista, joka ei pahoinpitele alkuperäistekstiä ihan tunnistamattomaksi. Sopivia näyttelijöitä rooleihinsa, jopa aina niin jäyhä ja kankean oloinen hra Cavill, jonka taistelukohtauksissa on mainio tatsi. Vahvoja naisrooleja, joissa on toki sitä sapkowskimaista titillaatiota, mutta myös rohkeutta olla fantasian arkkityyppien vastaisia. Pidän myös visuaalisen puolen ratkaisuista, vaikka tällainen keskiajan ja hieman sen jälkeisen aikakauden ilme onkin aina vaarassa lipsahtaa disneilyksi. Hieman isompi budjetti olisi varmasti tehnyt terää, mutta hyvä näinkin. Keskisessä Euroopassa näytettäisiin olevan aika huolella. 

Kaikki ei tietenkään ole auvoista, mutta jätetään isompi kritiikki mahdollisesti kaikkien jaksojen katsomisen jälkeiseen aikaan. Yksi asia, tai itse asiassa kaksi henkilöä, täytyy nostaa esille. Nimittäin Giona Ostinelli ja Sonya Belousova. En tarkemmin tiedä kumpi on vastuussa mistäkin, mutta nämä kaksi henkilöä ovat lopputekstien ja imdb:n mukaan tehneet sarjan musiikin.

Joka.

On.

Hirvittävää. 

Moinen musiikki täytyy huuhtoa suusta jollain maukkaalla, joten (üllatus!) maistakaamme Eviltwin Brewingin ja Atoboyn Everything is Meant to be Sharedia. Tämä on sour ale, jonka maku tulee sitruunasta, vihreistä luumuista, veripeipistä ja maitosokerista (öh, siis laktoosista?). Ja aikas hauska maku tässä onkin.

Hapan, toki. Kirpeä, kyllä. Sitruunainen, totisesti. Luumuinen? Sen näkee varmaan viimeistään pöntöllä, etenkin jos laktoosia on jotenkin reilulla kädellä annosteltuna. Veripeipistä en osaa sanoa, mutta ehkä tässä on myös hieman yrttinen ote. 

Kiva, mutta en ehkä tällä hinnalla liian usein mene kuitenkaan ostamaan. 

Watchmen vaikuttaa myös oikein hyvältä, jos kohta kauhulla odotan, miten kausi päättyy. Demon Lindelöf on aina tähän asti tekemissään sarjoissa vienyt mukanaan, käyttänyt aivan samaa kaavaa, nostanut panoksia, mutta sitten lopuksi kussut muroihin ihan huolella. Pelottaa, mutta ainakin usein luotettavaksi havaittujen kommentaattoreiden mukaan, nyt voisi olla odotettavissa hyvä lopetus. Menetiedä. Ainakin tämä on tosin ansiokkaasti tehtyä Watchmen-fanficciä. 

Kirjoittanut jukkahoo

Viisikymmentäkaksi vuotta, toivottavasti ei aivan suotta. Juhlan kunniaksi otin saldovapaata töistä ja vietin päivää kera armaimpain. Kuten monasti aikaisemminkin, yksi päivän olennaisuuksia oli elokuva, tällä kertaa Viimeinen Taivaanpaarustaja. Olen tänään useampaankin sosiaalisen median virtaan mainostanut nähneeni ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan 10-vuotissyntymäpäivänäni, joten lieni kohtuullisen sopivaa tarkastaa Skywalker-saagan yhdeksäs ja toivon mukaan viimeinen episodi tuona samana päivämääränä, tosin 42 vuotta myöhemmin. 

Ja olihan se, elokuva! Näyttävän näköinen ja komean kuuloinen. Isoja vistoja ja vänkiä olentoja. AVARUUSALUKSIA ja ne viisi perusplaneettaa: aavikko, viidakko, meri, keskiaikainen ja mystinen. Tai jotain sinnepäin, kyllä te tiedätte. 

Pidin ja en pitänyt. Ja suurin syy pitämättömyyteen oli seuraavanlainen: enemmän ei ole aina paremmin. Ja tässä kyllä totisesti oli enemmän. Enemmän Aivan Kaikkea. Enemmän juonikuvioita, joihin ei ehditä perehtyä riittävsti; enemmän valomiekkailua, jota oli jo aivan liikaa; enemmän ohilaukovia iskujoukkojen edustajia kuin koskaan aiemmin ja joista yksi sitten osuu kaksi kertaa peräkkäin todella ansiokkaasti päähenkilöittemme hiekkakiitäjiin; enemmän AVARUUSALUKSIA kuin laki sallii, molemmilla puolilla; enemmän tohinaa, leikkauksia, efektejä, jedejä, sithejä, yllätyksiä ja vaikka mitä. Enemmän kaikkea, mutta samalla vähemmän tarinaa, henkilökuvaa, mielenkiintoa, huumoria ja aivan erityisesti, jännitystä. 

Viimoinen Skywalker on liikuttavan yksioikoinen paint-by-numbers-raina, jonka tekijät eivät osanneet tai uskaltaneet ottaa tiukempaa fokusta juoneen ja/tai henkilöihin, vaan antoivat ikään kuin kaikille kaikkea, samalla tehden elokuvasta hampaattoman ja kohtuullisen tylsän. 

On tämä tietenkin parempi kuin ne abysmaaliset prologit, mutta se kun ei oikeastaan ole kauhean ansiokas suoritus. Mutta onko se parempi elokuva kuin muut Tähtien sota -elokuvat, joihin lasketaan siis ne yhdeksän plus Rosmo 1 ja Solo, mutta ei kaikenkarvaisia Ewokkirekiä tai animaatioita. Ja mikä on ylipäänsä se Oikea järjestys? No, se on tietenkin seuraavanlainen (Virallinen Totuus): 

1. Tähtien sota
2. Imperiumin vastaisku
3. Viimeinen jedi
4. Rosmo 1
5. Voima heräilee
6. Solo
7. Jedin paluu
8. Viimoinen Skywalker
9. Pimeä uhka
10. Kloonien hyökkäys
11. Sithin kosto

Totuus on kuitenkin, että tuon Rosmo ykkäsen jälkeen sijat 5-8 ovat aika lailla arpomalla heitettyjä. Jedin paluulla on nostalgia-arvoja, jotka voivat välillä viedä sitä korkeammalle, Soloa tunnutaan vihaavan niin ylimääräisesti, että tekee mieli pitää siitä, vaikkei se kovin kummoinen sitten loppupeleissä ollutkaan. Parempi kuin maineensa tosin. Voima heräili aivan liian tunnollisesti alkuperäisen elokuvan kopiona, että sitä on vaikea ottaa tosissaan ja tänään nähty elokuva lienee liian tuoreesti mielessä, että se saisi oikeudenmukaista kohtelua miltään kantilta katseltuna. 

Vielä sananen: suurin ongelma minulle Viimeisessä Skywalkerissa oli kuitenkin se, että en välittänyt kenestäkään henkilöhahmosta. Kaikki oli aivan liian arvattavaa ja helppoa, että mikään ei saanut värinää aikaan. OK, Landon hykertely oli hupaisaa, Wedgen pikavisiitti oli "ooh!", Hanin "muisto" herkisti, mutta kun näitä yksityiskohtia ei ollut vain ne muutamat, merkittävät sellaiset, vaan niitä oli koko kahden ja puolen tunnin aikana ihan tolkuttomasti, niin niiden merkitys vain latistui ja latistui. Ehkä minulla oli väärät odotukset. Ehkä en ole oikea fani.

Vaan mikä on päivän beveraagi? Se on juhlan kunniaksi The Brueryn Frucht Cucumber. Eli kurkun makuinen berliiniläistyyppinen kirpeän hapan vehnäolut. Ja nyt on kuulkaa kirpeää, hapanta, tirisevän kurkkuista ja ihme-etikkaista naminamia! Tuoksu on melko kurkkuisa, makeahko mutta myös etikkainen. Mutta se maku!?! Pieni siemaus ei vielä avaa kaikkia makuja, vaan otapa kunnon siemaus, niin johan alkaa nystyröillä tapahtua! Ei tämä oluelta tunnu, eipä tosin juurikaan miltään muultakaan perusjuomalta, mutta kelpaa minulle. 

Kirjoittanut jukkahoo

Tänään oli vuoden viimeinen työpäivä, joten sen kunniaksi kävin kerimässä kutrit, otattamassa uudet passikuvat ja ostamassa muutaman olusen loppukalenteria varten. Luvassa on ainakin trooppista myräkkää, kurkkua ja majakoita. Sekä tämän illan juoma: Mango, Mango, Mango. Se on Duggesin Sour Fruit Ale ja kuten nimestä voi päätellä, se maistuu mangolta. Sillä lailla happaman kivasti. Oikein on hyvää ja hapanta, mehevän hedelmäistä ja kuitenkin selvästi myös olutta. Tämä, kuten kaikki aiemmin maistelemani Duggesin oluet, on erittäin hyvää. Näihin voisi tottua, ellei niiden ostaminen olisi kohtuullisen keskitettyä Pien-olutkauppaan ja karvan alle viiden euron pikkupulloihin. Toisaalta, halpa kalja ei tuo minkäänlaista mielihyvää, joten mitä tässä marisemaan aiheesta. Nautitaan näistä!

Huomenna ajattelin viettää syntymäpäivää käymällä katsomassa uuden Tähtien sota -elokuvan. Silloin tulee kuluneeksi 42 vuotta siitä, kun kävin Ari Kourimon kanssa ensimmäistä kertaa katsomassa elokuvateatteri Savoyssa Tähtien sota -nimisen elokuvan. Muistikuvat tapahtuneesta ovat jo himmeät, mutta muistan edelleen olleeni enemmän kuin innostunut elokuvan huikeista visuaalisuuksista, uskomattoman komeista avaruusaluksista ja huikeasta jännityksestä, jota se pienen 10-vuotiaan mieleni sai tuntemaan. Ja se musiikki! 

Muistelisin, että kävin katsomassa elokuvan vielä kaksi kertaa melko lyhyen ajan sisään ja se lienee ollut koko lailla se viimeinen sykäys koko tämän alan harrastamiseen. 

Vuosien aikana on tullut katsottua jatko-osat, ostettua elokuvien kirjaversiot, Jedin kosto englanniksi ekalla reissulla Lontooseen 1983, jossa elokuva toki piti käydä katsomassa, sarjakuvat erinäisinä versioina ja sitten… Niin, sitten tulikin ne esiosat ja suurin into laantui aika lahjakkaasti. Maailmalla oli tarjottavanaan niin paljon parempaa science fictionia ja fantasiaa, että George Lucasin kädettömyys käsikirjoittaa ja ohjata olivat sen verran kiusallista katsottavaa, että tuntui kuin lapsuus olisi pilattu uudestaan ja uudestaan. 

En ole lukenut Tähtien sota oheistuotantoa sitten nuoruusaikojen juurikaan, vaikka varsin ansiokkaat tekijänimet ovat kirjoittaneet sekä kirjoja että sarjakuvia. Piirrettyjä tv-sarjoja en ole katsonut lainkaan, mutta kaikki kahdeksan saagan elokuvaa on käyty katsomassa aina elokuvateatterissa. Rogue 1 ja Solo on nautittu kodin lämmössä, R1:n ollessa ensimmäinen ja ainoa 3D-elokuva, jota olemme siihen kykenevän Philipsimme avulla katselleet puoli elokuvaa. Sen jälkeen kävi ilmeiseksi, että a) pää tulee kipeäksi ja b) tätä ei tarvitse toistaa, koska 3D on turhaakin turhempaa ajan ja rahan haaskuuta. Ei enää koskaan, jos se vain on mitenkään mahdollista. Voin pyörtää puheeni sitten, kun elokuvan katselemiseen ei tarvita ylimääräisiä laseja tai muita kommervenkkejä. 

Odotan viihtyväni huomenna elokuvan parissa kohtuullisesti. Kyseessä on tuskin mestariteos, mutta Voiman heräämisen ja Viimeisen jedin perusteella homma tullee pelittämään visuaalisesti ja meno on kohtuullisen joutuisaa. Ja ehkä, ehkä sieltä kuoriutuu joku yllätys, joka saa vanhan fanin sielun värähtämään sillä lailla, että kyynelkin viipyilee silmäkulmaan. Se olisi kiva se.