Eating Muffins

Halme Polvinen Family Collective. You will all be assillymated

Designed with WordPress

  • Joulukuun kahdeskymmenes 2023

    by

    , , , , ,

    Posted by jukkahoo

    56. Ihan kohtuullinen määre, johon pääsemiseen on toki tarvittu hieman modernin lääketieteen ihmeitä ja jonkinlaista itsesäilytysvaistoa. 

    Sen kunniaksi ostin itselleni taas kirjoja, koska tykkään tehdä niin ja Sarikaan ei liikoja aiheesta esitä kritiikkiä. Tämän kertaisen paketin sisältö koostui seuraavista kirjoista.

    Peace

    Eräskin australialainen kamu on kehunut Garry Disher -nimistä sanantaitajaa, joten kun kerran aina satunnaisesti rikoksen polulle eksyn, niin päätin koettaa, josko Outbackin tuppukylään karkotetun poliisin kertomuksessa olisi sitä jotain. Ilmeisestikin tunnelma, sanankäyttö ja jonkinlainen olennaisen australialainen mielenmaisema vetoaisi. 

    The Death of Sir Martin Malprelate

    Adam Roberts nyt vain on yksi mielenkiintoisimmista kirjailijoista, joiden teoksiin tartun yhä uudelleen ja uudelleen, joten hänen viimeisin on taas näitä pakkohankintoja. Ja onhan tuo viktoriaaninen aikakausi, erityisesti sen alkupuoli, sen verran kauhunsekaista fantasiaa, että. 

    Saevus Corax Captures the Castle

    "Se" itsestään selvä pakkohankinta on kuitenkin K. J. Parker, josta on tullut minulle David Gemmellin ja Chinan Miévillen seuraaja kirjailijana, jonka jokainen uusi teos hankitaan heti, eikä jäädä miettimään. Trilogiasta on tosiaan kyse ja kolmaskin osa on nyt ilmestynyt ja tilattu, joten eiköhän tässä alkuvuodesta aloiteta tutustuminen Saevuksen hieman arveluttavaan elinkeinoon – nimittäin kuolleiden sotilaiden ja taistelukenttien tyhjentämiseen kaikesta arvokaasta ja ehkä vähän vähemmänkin arvokkaasta. 

    Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi

    Tuo eteläisen naapurivaltiomme SF-maisteri Indrek Hargla näyttäisi kirjailevan näitä mainioita keskiaikaan ja näille maille sijoittuvia mysteereitä aika hyvällä tahdilla. Elokuviakin näyttäisi tulleen, mistähän niitä pääsisi näkemään? 

    Secret Teachings of a Comic Book Master: the Art of Alfredo Alcala

    Joskus vain täytyy ihailla kuvataidettakin. Yllättävän paljon tekstiä, osa jopa varsin mielenkiintoista, vaikka kokonaisuus ei nyt ihan niin innoittava ollutkaan. 

  • Joulukuun yhdeksästoista 2023

    by

    , ,

    Posted by jukkahoo

    Tänään ollaankin sitten joululahjaideoiden parissa kevyellä otteella. 

    Joululahjaksi suosittelemme aina yhtä hauskaa sarjakuva-antologiajulkaisua Kylmä Metalli, jota Porin suunnasta toimitellaan ja tehdään. Aleksi nostaa jälleen kerran esille suosikkinsa Mark Lawrencen kirjan The Book that Wouldn't Burn, joka on kuulemma jotain aivan uutta ja erilaista kuin Kuningas Grimdarkin muu tuotanto. 

    Itse suosittelen kaikille Helsingin Science Fiction seuran jäsenyyttä ja aina yhtä jännää Tähtivaeltaja-lehteä! Niin ja tämän podcastin kuuntelemista, sehän on jopa ilmaista! Nostetaan vielä erikseen Snorri Kristjanssonin The Hidden Legion, joka kertoo niistä 17.legioonan sotilaista, jotka selvisivät Teutoburgin taistelusta ja muodostavat Legio Occultisin, salaperäisen yksikön, jota Vestan neitsyitten Mater Populi johtaa taistelussa Pimeyden ja muiden ikävien tasojen hirviöitä vastaan. 

    Snorrilta on aikaisemmin ilmestynyt (fantasia)trilogia viikingeistä. Swords of Good Men on Valhalla Sagan ensimmäinen osa ja antaa hyvän kuvan siitä, millainen kirjoittaja Snorri on. Kuten Mark Lawrence arvostelussaan sanoo: "en oikein osaa sanoa, onko tämä hyvä kirja vai ei, ja miksi, mutta jotain selittämätöntä tässä on, joka saa minut pitämään siitä". Aika villi tapa vaihtaa kertojaääntä kesken kappaletta, jopa vähemmän kaoottisessa kohtauksissakin. Taistelun tiimellys ei ole koskaan ollut näin "aitoa". 

    Snorri vaihtoi sitten hieman astetta vielä vähemmän fantastiseen, Kin, ensimmäinen Helga Finnsdottirin tarina, kuvaa yksinäisen viikinkiasutuksen melko dramaattista perhetapaamista, ja tapahtuneen murhan(murhien) selvittelyä. Yllättävän viihdyttävä whodunnit, jossa aika rauhallisesti ja vähäeleisesti "tutkitaan" murhaa, jonka on täytynyt tehdä joku perheen jäsenistä, jotka ovat kokoontuneet yhteen. Klassisia särkyneen perheen, jolla voimakas patriarkka isänä ja erilailla ongelmallisia lapsia ja näiden puolisot. Kaiken ulkopuolella sitten päähenkilömme Helga, joka ratkoo tapahtunutta. Näitä kirjoja tuli toinenkin romaani Council sekä pienoisromaani Blood Toll. Ilmeisesti kuitenkin myynti ei ollut riittävä jatkamaan sarjaa. Saa nähdä miten The Blood Dawn -trilogian käy, ainakin pitch on taas oivallinen.

    Ylimääräisenä viikinkeihin liittyvänä asiana nostan vielä esille Nathan Hawken Gallow-trilogian, vähemmän yllättäen myös hyvin hurmeisen kirjasarjan, jossa päähenkilö Gallow on entinen "haaraparta", mutta vaihtanut elon rauhallisempaan työhön seppänä. Eihän tästä seikkailuviihdettä saa, joten kirves käteen ja kohti vieraita maita, hoi! Hyvin gemmeliaaninen kertomus pätevästä taistelijasta, joka ei ole sankari, ehkei edes antisankarikaan, vaan jotain sieltä välimaastosta. Varsin grim ja gritty, enimmäkseen "historiallinen" vaikka mitään paikallistettavaa ei mainita nimeltä, ja fantasiaelementtejä on ehkä enemmän lukijan mielikuvituksessa kuin itse kertomuksessa. 

    Eriomainen esimerkki kirjasta, jonka hankintaan visuaalinen ulkomuoto oli enemmän kuin vaikuttamassa. Ensimmäisessä painoksessa ei kirjojen kannessa ole kuin reipashenkinen maalaus. Hawke on muuten Stephen Deasin salanimi.

  • Joulukuun kahdeksastoista 2023

    by

    ,

    Posted by jukkahoo

    Mitä, eikö se Sisättö löydä kotiinsa? Ja nyt hän haluaa jutella Arthurista. Sehän käy. 

    Tämän tarinoinnin innoitti siis Nicholas J Highamin muutaman vuoden takainen kirja King Arthur, joka käy aika kattavasti ja kiinnostavasti läpi historiankirjoituksen ja muiden tietolähteiden avulla Arthurin taustaa ja todellista olemusta. Oliko hän oikea historiallinen henkilö 5.vuosisadata vai keskiajan bardien ja balledeerien sepitelmä? 

    Vaan mikähän se lienee se paras Arthur-filmatisointi? Tästä oli viime Finnconin iltabileiden terassikeskustelussa pitkä palaveri ja ihan tarkkaa mielipidettä ei saatu muodostettua, mutta mikään elokuvallinen luomus ei saanut varauksetonta suosiota. Boormanin Excaliburilla on omat kannattajansa, joihin ehkä itsekin lukeudun, kukaan ei ole erityisen otettu Guy Ritchien tai Antoine Fuquan Arthur-versioista, eikä Dev Patelin Gawainina tähdittävä The Green Knightkaan kaikkia ollut liikuttanut myönteisesti. 

    Disneyn Miekka kivessä on tietenkin oiva, mutta piirretty. Itse kallistun, kaikesta huolimatta, ja ehkä oikeastaan juurikin siitä syystä, Monty Pythonin Pyhän Graalin puolelle. Suomeksi taitaa virallinen nimi olla hulvatonMonty Pythonin hullu maailma. 

    Mainitse pari kirjaa: Gillian Bradshaw'n Island of Ghosts, joka kertoo siis sarmatialaisista ratsumiehistä ja heidän väliportaan johtajasta, joka on tuossa Highaminkin kirjassa tutkittu ja kevyeksi havaittu Arthur-kopio. Hyvä historiallinen romaani, joka pitää otteessaan ja kertoo kelpo tarinan näistä hieman tuntemattomammista legioonalaisista ja heidän taustoistaan. Bradshawiin pitäisi tutustua enemmänkin. Muistelisin lukeneeni Hawk in Mayn joskus nuorempana ja sitten sekoittaneeni sen Mary Gentlen Hawk in Silveriin. Render unto Caesar löytyy hyllystä, joten se voisi olla vuorossa jossain välissä. 

    Mainituksi tulee myös Bernard Cornwallin mainio Arthur-versio Talvikuningas, jonka jatko-osia olemme turhaan odottaneet suomeksi, sekä Alfred Duggan, jonka historiallisia romaaneita voi ja pitää suositella kaikille, ei vähiten Little Emperors -teosta, joka on todella oivallinen tarina siitä hieman hämärämmästä ajanjaksosta, josta Arthur-myytti juontaa olemassaolonsa löytyvän.

    Dugganilta kehaisen vielä Three's Companya, jossa käydään läpi Oktavianuksen ja Markus Antoniuksen välien selvittelyä, triumviraatin kolmannen jäsenen, historian hämärään jääneen Aemilius Lepiduksen kautta. Ja pakko mainita myös Elephants and Castles, joka on näitä "Mitä sitten tapahtui?-kirjoja, joka kertoo Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen yhden hänen kenraalinsa tarinan tapahtuman jälkeen. Demetrius on itse asiassa Antigonoksen (josta Jukka M. Heikkilä muuten on kirjoittanut varsin hyvän romaanin: Antigonos, jumalten poika) poika, joka avustaa isänsä Makedonian basileukseksi ja kun tämä kuolee, nousee itse hallitsijaksi.

     

  • Joulukuun seitsemästoista 2023

    by

    , ,

    Posted by jukkahoo

    Vaan eipä se tohtori Raevaara päässyt vieläkään liukenemaan pankkiholvistamme. Joten oli aika kysyä päivääkin polttavampi kysymys hallituksen kulttuurin asemasta ja sen tukemisesta. Emme ole erityisen valoisalla tuulella.

    Nythän on niin, että aina ei ole mahdollista ymmärtää kaikkea. Niin kuin nyt esimerkiksi sitä, että viimeisin Indiana Jones elokuva sai kohtuullisen kehnot arviot ja sitä on yleisesti pidetty tylsänä ja turhana jatko-osana. Ehkä niin, mutta onhan se oikeasti erittäin hyvä Indy-leffa, vauhdikas, sillä lailla ikääntyneen päähenkilön tavoin, ja Phoebe Waller-Bridge tekee mainion roolisuorituksen Vompattina. Kaikki perinteiset Indiana Jones -arkkityypit natseineen ja pölhöine englantilaisine professoreineen, tuhoamassa kulttuuriperimäämme ja rikkomassa fysiikan lakeja. Tällä kertaa viimeistä osiota ihan tosissaan.

    Minä pidin Kohtalon Kiekosta, ihan vilpittömästi. Onhan se hieman liian pitkä, mutta minusta se ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, kuin aika moni muu viime vuosien vastaavan pituinen spektaakkeli. Ensimmäinen tunti vierähti aika huolettomasti vauhdikkaasta kohtauksesta toiseen ja Harrison Fordilla oli ihan hyvää pössistä tarjottavaksi. Tunnelma oli aidosti "Indiana Jones"-henkinen ja ainakin allekirjoittanut oli hyvin tyytyväinen. Jopa erittäin.

    Loppua kohden vauhti hieman hiipuu, Vompatti ottaa sen Action-Man roolin ja on erittäin hyvä siinä. Ja kun se jutun clue (josta olin onnistunut pitämään itseni onnellisen tietämättömänä ennen elokuvan näkemistä) alkoi aueta, oikeastaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, niin matalien odotusarvojen ja henkilökohtaisesti varsin hyvin toteutetun "tapahtuneen" jälkeen olin itse asiassa ihan iloisesti yllättynyt siitä, että en ollutkaan pettynyt loppuratkaisuun. Ei se riemunhuutoja saanut aikaan, mutta kun tässä nyt kuitenkin on kyse fantasiaelokuva-sarjasta, niin tämäkään juonenkäänne ei ahdistanut tai tuntunut liian isolta loikalta. 

    Ja hei, Antonio Banderas! Aina hyvä. 

    En minä kaipaa enää lisää Indiana Jones -elokuvia, nämä on nyt nähty ja uudemman kerran näitä kaikkia neljää elokuvaa voi hyvällä mielellä katsoa, kun mieli niin halajaa. 

  • Joulukuun kuudestoista 2023

    by

    , ,

    Posted by jukkahoo

    Päivän epistola pitää sisällään asiaa niin sienistä kuin myös aivan erityisesti koirista. Mukavan kokoisiksi pureskeltuina palasina. Tohtori Raevaara on edelleen Tähtivaeltaja-pankin kassaholvissa lukemassa Aleksi Robin Cook -kokoelmaa, joka ei ole tosin massiivinen, joten pian taitaa olla aika vaihtaa kirjailijaa. Tess Gerritsen vai Dean R, Koontz? Molempi pahempi. 

    Ja Porthos on tietenkin beagle (ta-va-taan biigel).

  • Joulukuun viidestoista 2023

    by

    Posted by jukkahoo

    Tarina ei saa loppua, eikä se tänäänkään lopu Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterissa! Olemme jo reilusti yli puolenvälin, krouviin ei ollut aikaa piipahtaa, joten näljä (ja jano!) alkaa pikku hiljaa tulla puseroon. Tai miten se kansanviisaus sitten menikään. 

    Ehdin tässä viime kuukausien aikana huomata, että antipodialaiset NaamaKirja-ystäväni aina välillä maininneet Murder is My Life -nimisen sarjan olevan hyvä ja hauska, Lucy Lawless päähenkilön roolissa mainio ja verranneen kyseistä sarjaa Neiti Fisherin etsivätoimistoon. Siis jonkinlainen australialainen etsiväsarja, kiva homma, tuskin tulee ihan heti Suomeen.

    Paitsi, että tietenkin kyseinen sarja on tullut jo aikaa sitten Yleltä, löytyypä kaikki kolme tehtyä kautta myös Areenasta nerokkaalla nimellä Alexa ratkaisee. Äkkiähän tuosta huomaa yhtäläisyyden. Tosin en juurikaan katso normaaleita tv-kanavia, eikä Areenassa tule vierailtua ollenkaan niin usein kuin pitäisi, onhan siellä todella paljon hyvää ja mielenkiintoista katsottavaa, jota suoratoistopalvelut eivät tarjoa. 

    Joka tapauksessa, menin ja katsoin sarjan ensimmäisen kauden kolme ensimmäistä jaksoa. Ja onhan tämä tavallaan hauska ja viihdyttävä sarja, josta näkee kyllä ainakin jollain tasolla sen, miksi neiti Phryne Fisherin seikkailuiden ystävät siitä pitävät. Samanlaista rauhallista etsivätyötä poliisin apuna, hauskojen sivuhahmojen avustuksella. Ja Lucy Lawlessin Alexa Crowe on sekä hullu kissanainen että mestarileipuri, joka satunnaisten salapoliisitapausten ohessa leipoo naapurin kahvilalle maukasta hapanjuurileipää. 

    Koska en kuitenkaan ollut aivan myyty, niin päätin kokeilla miten sarja edistyy, kun toisella kaudella Alexa palaa Uuteen-Seelantiin ja sarjan fokus muuttaa maata ja suurinta osaa henkilökaartista, mukaan Aucklandiin päätyy ainoastaan tietokonenero Madison. Kissakin vaihtuu Todd Riverin esittämästä Kapteeni Salamaniskusta Zeppeliinin esittämäksi Muhennokseksi. Hottis kreikkalainen kahvilanpitäjä taas hottis-maoriksi. 

    Sen lisäksi, että maisema vaihtuu, niin jotenkin myös tunnelma muuttuu rennommaksi ja tuntuu kuin sarja löytäisi itsensä paremmin. Ajattelin siis katsastaa loputkin jaksot, onhan luvassa myös todellinen kavalkaadi kaikenlaisia kameoita William Shatnerista Bill Baileyhin ja Temuera Morrisonista Renee O'Connoriin. 

    Ei tämä mikään mestarituote ole, mutta hyvää viihdettä, hauskoilla yksityiskohdilla ja kohtuullisen nasevalla dialogilla. 

  • Joulukuun neljästoista 2023

    by

    Posted by jukkahoo
     
    Mitäs tänään? No kuulkaapas, onnistuimme saamaan itsensä filosofian tohtorin, kirjailijanero Tiina Raevaaran Tähtivaeltaja-pankin asiakkaaksi ja eikös vainen se vekselikin saatu kuitattua. Puhuimme puuta heinää ja hieman asiaakin, koska onneksi sekä Aleksi että Tiina ovat ammattilaisia näissä asioissa. 
     
    Parastahan tässä on kuitenkin se, että Tiina askeltaa eetteriin myös huomenna!

  • Joulukuun kolmastoista 2023

    by

    , , , ,
    Posted by jukkahoo
     
    Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterin luukku numero kolmetoista ei ole mikään epäonnenluukku, vaan täyttä tykitystä! 
     
    Nostin esille tosiaan varsin hauskan vaihtoehtoisen historiallisen sf-kirjan, jossa se poikkeamakohta on aika lailla erikoisin eli protagonistiemme ymmärtämä tiede onkin ptolemiaanis-aristoteliaanista. Maapallo on kaikkeuden keskipiste ja fysiikan lait noudattavat antiikin ajan ajatuksia eli kaikki koostuu neljästä elementistä ja taivaankansi on täynnä kiinteitä tähtiä, vaan mitäpä sitten, kun törmäämme kiinalaisiin, joiden tiede onkin heidän perinteiden mukaista Xi-virtausta, viidellä elementillä! Kirjailija on siis Richard Garfinkle ja teoksen nimi Celestial Matters. 
     
    Vesa nostaa esille eilen esille Edwin Christiansonin teoksen Vahvemman oikeudella: kapteeniluutnantti von Wilden muistoja sodasta 1920–1921 jonka ansiokas pienkustantamo Nysalor julkaisi 2020. 
     
    Adam Robertsin kirja, josta Aleksi puhuu, on tietenkin nimeltään Polystom. Hieno kirja, jossa tosiaan lennetään ilmakehässä ihan Kuuhun saakka. Ison konseptin teos, joka on mielenkiintoinen kolmen pienoisromaanin yhdistelmä rakkaus-, murha- ja kummituskertomuksia, jos kohta kärsii Adamin alkupään teosten keskeisestä ongelmasta eli siitä että konsepti on täysi kymppi, ellei peräti yksitoista, mutta tarina ja henkilöhahmot eivät aivan saman veroista mielikuvituksen lentoa. 

  • Joulukuun kahdestoista 2023

    by

    , , ,
    Posted by jukkahoo
     
    Lisää Vesaa! Näin se on nähtävä ja Vesalla riittää tietoa ja puhetta, mutta kalenteriluukku ei voi olla parituntinen, vaikka niin me haluaisimme -  toivon mukaan myöskin te(?). Eilen olimme maalla ja merellä, joten on selvää, että tänään matkaa tehdään ilmaan! Ja aavikolle! Tai ainakin avaruuteen. Iskee sen tuhannen volttia. 

    Blogipostaus voi toki olla vaikka kuinka pitkä. Tai lyhyt. 

  • Joulukuun yhdestoista 2023

    by

    , ,
    Posted by jukkahoo
     
    Tämän päivän erikoisvieraana Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterissa on mies Suuresta Tölkkimaailmasta, Vesa Sisättö! Luvassa on anekdootteja ja asiantuntevaa keskustelua suomalaisen tieteiskirjallisuuden historiasta ja aivan erityisesti höyryllä kulkevista vempaimista eli insinööri-scifiä kaikille kansalaisille. Toot toot!
     
    Ja se on toki Peukaloinen suomeksi, se Nils Holgersson, joka niiden hanhien kera maailmalla matkusti. Hieno knoppi ja serendipeettinen yhtymäkohta luukun aiempaan kerrontaan on tietenkin…. Juhani Aho! Joka suomensi kirjan Selma Lagerbladin käsikirjoituksesta, jota tämä sitten myöhemmin muokkasi, joten itse asiassa Peukaloisten retken alkuperäinen käännös on ainutlaatuinen versio tästä klassisesta lastenkirjasta.