Posted by jukkahoo
Marvelin ja Tähtien Sodan tv-sarjojen välillä on tiettyä synergiaa, mitä ei voine välttää, kun ollaan samalla suoratoistoalustalla ja saman megalomaanisen konglomeraatin osasia. Siinä missä Tähtien Sodan sarjat ovat olleet joko kyynistä fanserviceä tai sitten liki nerouden multihuippua, on Marvelilla menty hieman sinne tänne.
Siinä missä joku Wandavision oli todella nokkelaa ja hauskalla tavalla neljättä seinää murtavaa pastissia, kunnes se meni hieman turhankin vakavaksi MCU-liitännäiseksi. Tästä oli sitten helpohkoa siirtyä Purppuranoidan sekoilemaan Tohtori Oudon kanssa Hulluuden Multiversumissa. MCU:n seuraava iso kaari lienee aika lailla tätä. The Falcon and the Winter Soldier oli taas merkittävästi vähemmän omintakeinen "pakollinen filleri", jolla saadaan taas hieman tilkittyä MCU:ta kasaan jatkoa ajatellen. Ei heilauttanut viisareita suuntaan tai toiseen. Loki oli… Loki, viihdyttävä toki, mutta vei, Wandavisionin tavoin, MCU:ta yhä enemmän siihen suuntaan, josta en itse henkilökohtaisesti ole niin otettu. On ihan hiinä ja hiinä, onko multiversumi kurjempi idea kuin Eternalsit. Pidin kyllä kovasti alligaattori-Lokista, eikä Richard E. Grantkaan ollut hullumpi.
What If…? on a) animaatio ja b) yksittäisiä, lyhyitä episodeja, joten se ei ns. ole aivan meikämandoliinon kiinnostusten vahvuusalueelta. Pari jaksoa katsoin, mutta neljännen jakson jälkeen olin nähnyt tarpeeksi ja kun viides lupasi vielä zombieita, niin kesken jättäminen oli helppo päätös. Ja nyt Marvel on sitten tekemässä ihan kokonaista sarjaa zombie-supersankareista. Ai kun kiva. Mukavaa, jos ihmiset tykkäävät.
Hawkeyeta taisin kehaista jo viime vuoden joulukalenterissa ja mikä ettei. Jeremy Rennerilla ja Hailee Steinfieldillä on mukava kemia, Vincent D'Onofriota on aina ilo katsoa Kingpininä ja Florence Pughin kostoa hautovana Mustana Leskenä oli ilmestys. Black Widow -elokuva olisi voinut olla kohtuullisen kurja tekele, mutta sen näyttelijäkaarti teki siitä todella mainion Marvel-elokuvan, yhden parhaista. Ja olihan Hawkeyessä niitä larppaajiakin. Ja toisen jakson loppukrediittien musiikki, jossa joulu esittäytyi todennäköisesti vähiten tunnetuimmassa muodossaan kaikista sarjan loppumusiikeista.
Sitten on Ms Marvel, jonka sarjakuvaversiosta pidin oikein kovastikin. G Willow Wilsonin tarina oli kivan maanläheinen, sympaattinen ja supersankarius jotain käsin kosketettavaa. Muslimisankarin koettelemukset ja sen normaalin elämän tuominen supersankarisarjakuvaan tehtiin hyvin, joten kun sen ilmoitettiin siirtyvät myös tv-sarjaksi, odotukset eivät olleet välttämättä korkeimmat mahdolliset. Siinä missä Marvel on tehnyt aika monta "ihan kivaa" tv-sarjaa, niin miten Ms Marvelin kaltainen YA-henkinen kerronta toteutetaan ilman, että se on liian meh tai yliampuva?
No, sellaisten tekijöiden toimesta, joilla on oma jalka ojassa ja selvästikin ymmärrys siitä, mitä sarjaa ollaan tekemässä.
Kamala Khan on vähäpätöisen oloinen supersankari, mutta kaikki se oikeasti kiinnostava tuleekin sitten siitä muusta: teini-ikäisen muslimitytön elämän kuvaamisesta, hänen perheensä elosta, ystävistä. Kyseessä ihan ihan oikea sarjakuva, jota supersankarisarjikset eivät tosiaan kovin usein edusta. En ole Saladin Ahmedin myöhempään juoksutukseen vielä tutustunut, mutta vaikuttaisi vahvasti siltä, että sarjakuvien käsikirjoittaminen sopii Ahmedille oikein hyvin. Paljon paremmin kuin romaanien kirjailu. Hänen arabialaistarustoon nojaava Throne of the Crescent Moon ei hyvistä aineksistaan huolimatta muodistu kunnolliseksi kokonaisuudeksi.
She-Hulk ei ole koskaan ollut minulle muuta kuin yksittäisiä kuvia isosta vihreästä amatsoonista, usein John Byrnen piirtämänä. Pip-up, periaatteessa. Joten oli aika hauska huomata, että sankarin tv-sarjaversio She-Hulk: Attorney at Law oli sitä neljättä seinäkettä rikkova komedia, jossa irroteltiin ihan kunnolla. Sarjasta on vaikea kirjoittaa mitään erityistä, sillä tarina ei ole erityisen kummallinen. Olennaista ovat toimivat henkilöhahmot, hyvä dialogi, oivalliset näyttelijät ja sopivan lyhyet jaksot. Kaikki toimii ja jokainen virheaskeleelta vaikuttanut kohtaus tai juonenmutka päättyvät melko lailla niin kuin toivoisi. Isoakin isompi käsi Madisynnille, Sorcerer Supremelle, Titanialle, Nikkille, Tatiana Maslanylle, Hulkien perheelle!, Tim Rothin Kuvotukselle ja vielä ainakin Daredevilille. Hyvin vedetty!
Olennaisin on tietenkin Maslanyn suorite. Hän oli suvereeni Russian Dollissa (tai siis ei ollut, koska siinä suvereeni oli tietenkin Natasha Lyonne) ja kaikkien arvioiden mukaan erityisesti Orphan Blackissa, jota en ole nähnyt. Jennifer Walters/She-Hulk on toimiva kombo, jolle itsestään selvät ongelmat, kuten millainen pukeutuminen sopii minuskelista naisesta isoksi amatsooniksi (ja takaisin) muuntuvalle ihmiselle? Millainen krapula on She-Hulkilla? No, ei minkäänlaista, Jenniferillä sens sijaan melkoinen. Käsikirjoitus toimii ja sen mukana kokonaisuus on reilassa.
Ja se neljäs seinä, jota rikotaan toki muuallakin, mutta ei kyllä koskaan niin ansiokkaasti kuin She-Hulkissa, kun käydään pitämässä hieman palaveria K.E.V.I.N.in kanssa. She-Hulk on ihanan höntti ja hauska sitcom.
Siirtymä vihreästä päähenkilöstä vihreään juomaan on sitten aasinsilta vailla vertaa. Vihreä (noh, tumman vihreähkö) Dr Pepper on tietenkin Jurassic World -elokuvan promoamista silloin joskus ja jostain syystä pieni erä näitä tammikuussa paremmaksi ennen muuttuvia tölkkejä oli eksynyt lähikauppaan. Dr Pepper on niitä juomia, joita kutsutaan kirsikkalimuiksi, vaikka se ei tosiaan sellainen ole. Ja ei, ei ole tämäkään Cherry Dr Pepper.
Tämä ei kyllä juurikaan eroa perus-Pepperistä, kirsikan utuinen hentous saattaa leijailla makunystyröiden yllä, mutta kyllä tämä maistuu enemmän julmustilta kuin miltään muulta. Joka itse asiassa on oikein hyvä asia! Koska Dr Pepper on ameriikkalainen juoma, niin sen resepti lienee valtion salaisuus, mutta eiköhän sieltä löydy mallasta jossain muodossa. Hyvää tämä on, mutta ei se ole kirsikkaa.
