Posted by Sari
Finnconissa ryytynyt ja ei juuri lainkaan nukkunut mieheni meni kiltimmin kuin viisivuotias koskaan sänkyyn ajoissa saavuttuaan maanantai-iltana työpaikan kautta Jyväskylästä kotiin. Sitten iski katastrofi. Kertoillessaan hauskoja anekdootteja kadonneista vetureista ja sponsoroiduista oluista hän äityi kertomaan tarinaa myös nuoresta ja viattomasta fandomin edustajasta joka dead dogissa teki annasuovat ja ilmaisi jonkinasteista hämmennystä siitä että ihmiset muka lainaisivat Asterixia. Voivottelimme asiaankuuluvasti siinä jonkinaikaa nykyajan nuorisoa, ja sitten se tietysti alkoi.
Ole keltti ja anna suolaa
Hän sai ketjureaktion!
Millainen maa Helvetia oli? – Tasainen
Ei, sinä ET laula!!!
KUKKUU!!!
Ayyyy, äitiiii! Miksi tämän teiiit?
Hän on suurenmoinen. – Ai kuka? – No te. – Ai hän.
Piani koira. Minä pidän pienistä koirista.
Gootit jotka hyökkäsivät goottien maahan yllättivät minut takaapäin
Aa tuuti lasta, felis domesticus tuli vastaan
Kuka tuo pieni käppänä on?
Tiedätkö mihin saat työntää brassicasi?
Gallia! Gallia! Gallia! Gall… – Sparta.
Terve vanha Julius.
Se nenä…
Kas, lentokala
Minä sanon, Asterix serkku
Ja se vaan jatkui. Minä menin jo tietokoneelle ja vielä se huuteli sieltä perään: ”etkö sinä erota korsikalaista heimopäällikköä villisiasta?” Ei sitten tullut siitä aikaisesta nukkumaanmanosta yhtään mitään.
Eating Muffins 