Posted by jukkahoo
Olen ymmärtänyt, että Jo Nesbøn Harry Hole romaanit ovat hyvin suosittuja Nordic Noir kirjoja. Joten ole mikään ihme, että niistä on tehty eläviä kuvia ja tv-sarjoja, niin täällä pohjolassa kuin kaukomailla Yhdysvalloissa. Ei erityisen menestyksekkäitä.
Netflixille ilmaantui tuore norjalainen, kiehtovalla nimellä Jo Nesbø’s Detective Hole. Yhdeksän jaksoa pohjoismaista laadukasta rikosdraamaa, jossa tahti on rauhallinen ja juoni kohtuullisen monimutkainen. Pääosan esittäjänä toimii Tobias Santelmann, joka on vakuuttava maanisena Harry Holena, jos kohta hän on välillä kuin Jouko Turkan koulusta karannut tyhjään tuijottaja, joka ei ole lainkaan hullumpi veto henkilöhahmoa ajatellessa.
Harry Hole on nimittäin monimutkainen hahmo toiseen potenssiin. aivan uskomattoman taitava rikostutkija, mutta autistisen avuton ihmissuhteissa. Alkoholisti ja satunnainen narkkari, joka ei tunnu välittävän siitä, onko hän poliisi jatkossakin vai ei. Tosin Harryn toimivimmat ihmissuhteet ovat taksikuski/huumevälittäjä Eikelandin ja naisystävän pojan Olegin kanssa. Näissä vähemmän juoneen tai toimintaan liittymättömissä kohtauksissa käsikirjoitus toimii todella hyvin.
Harryn vastakappale poliisissa on Tom Waaler, jota esittää Joel Kinnaman ja jos Santelmann on maaninen, niin Kinnaman on maagisen monimutkainen paskiainen, jonka roolihahmo vaihtaa olomuotoaan tarpeen mukaan kuin kameleontti. Yllättävän monta ruotsalaista muuten löytyy Oslon poliisista, hieman niin kuin suomalaisia löytyy vastaavasti ruotsalaisista rikossarjoista.
Sarja näyttää todella hyvältä, valon ja värien luova Oslo toimii kivasti yhtenä hahmona tarinassa, jos kohta sen kaduilla liikkuu kyllä melkoista sakkia. Musiikista vastaa itse Nick Cave ja Warren Ellis, ja vaikka en ehkä ole maailman suurin Nick Cave fani, niin liikkuvaan kuvaan hän ja kumppaninsa onnistuvat luomaan todella hyvin tunnelmaa lisäävää äänimaailmaa.
Vaan miten mysteeri? Miten tarina, juoni ja henkilöhahmot? Dialogi, roolisuoritukset, toiminta? Jälkimmäiset varsin hyvin, näyttelijät ovat kelpoisia, hyviäkin, mutta… Mutta henkilöhahmoissa on aivan liikaa stereotyyppisiä liipaisuja, juonikuvio on mystisen monimutkainen aivan turhaan ja yhdeksän jaksoa olisi vallan hyvin voinut olla kahdeksan. Tai seitsemän.
Ihmiset, lähinnä poliisit, toimivat välillä aivan kummallisesti ja todennäköisesti vastoin kaikkia ohjeistuksia turvallisuudesta, ja järkevästä tavasta tehdä asioita. Toimintaa on loppupeleissä melko niukasti, mutta se toimii. Rikokset eli murhat on toteutettu siten, että väkivalta näkyy ja veri roiskuu, mutta vaikka näin sitä ei olisi voinut vielä parikolmekymmentä vuotta sitten näyttää televisiossa, tämän päivän verikekkereissä se näyttäytyy itse asiassa aika tyylikkäänä.
Mutta herran tähden, jengisotaa Oslon kaduilla, salaisen kabalin poliitikkoja ja muuta virkakoneistoa aseistamana, koska poliisille pitää saada lisää valtaa ja aseita. Ilmeisesti tämä on Harry Holen tarinoissa taustalla enemmänkin, ainakin sarjan viimeisillä minuuteilla annetaan ymmärtää kabaalin jäsenten
Haluanko sanoa “ihan kiva”, tuo kiusallinen kolme tähteä viidestä? En, on tämä parempi, mutta silti se kolme tähteä, jos niitä jaetaan.
Siinä missä Hally Holen tutkimukset näyttävät ihan hemmetin komealta, useampikin svenssonien tekemä sarja on sitten merkittävästi rujompi, ehkä hieman yllättäen Tai sitten olen osunut lähinnä siihen realistisempaan ja haaleammilla väreillä kuvattuun kamaan. Saknad, Åremorden, Genombrottet, Den Osannolika Mördaren, Det som göms i snö, Synden, Blodsoffer, kaikki mainioita ja juuri sitä Nordic Noiria, jolla pohjoismaisen rikostarinoiden maine on luotu. Osa parempia kuin toiset, mutta kaikki hyvin viihdyttäviä. Käytän tässä sanaa viihdyttävä sille vähemmän tutussa muodossa.
Se mikä näissä erityisesti viehättää, hitaan kerronnan ja rauhallisen, jopa laahaavan juonikuvauksen lisäksi, on vain yksinkertaisesti toimiva dialogi ja hyvät henkilöhahmot. Tätä herkkua kun joku vaivautuisi tarjoamaan scifin ja fantasian suuntaan. Ja ymmärrän erinomaisesti, että moinen kerronta ja tapa tehdä, ei ole suoraan siirrettävissä spekulatiiviseen kerrontaan, mutta aavistuksia siitä on kuitenkin viime aikoina taas ollut, kuten aika moni Apple TV:n sarja osoittaa. Amerikkalaiseen makuun toki muokattuna.
Kyllä näitä Nordic Noir sarjoja katsoo erittäin mielellään, jopa muista maista kuin Ruotsista kotoisin olevia.