<!–
/* Style Definitions */
p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal
{mso-style-parent:"";
margin:0cm;
margin-bottom:.0001pt;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:12.0pt;
font-family:"Times New Roman";
mso-fareast-font-family:"Times New Roman";}
@page Section1
{size:595.3pt 841.9pt;
margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm;
mso-header-margin:35.4pt;
mso-footer-margin:35.4pt;
mso-paper-source:0;}
div.Section1
{page:Section1;}
–>
Olen sellainen minäkin, pyöräilijä nimittäin. Pyörällä matkasin
pari vuotta sitten työpaikalle kesäisin. Ongelmia ei matkalla Talista
Kaisaniemeen tullut ennen kuin ihan keskustassa: Elielinaukiolla ja Aseman
editse menevälle pyörätiellä ihmiset maleksivat katsomatta lainkaan minne
olivat menossa. Välillä oli pinna palaa ja sormeen tulla jännetupen tulehdus
kellon jatkuvasta kilkatuksesta.
Kun edellinen pyörä hajosi en ole uutta saanut
hankituksi joten nykyään olen kohtaamisissa ollut jalankulkijana, usein kahden
koiran kanssa. Ja nyt roadrage tuppaa kohdistumaan pyöräilijöihin jotka aivan
valtavalla tilannenopeudella pyyhältävät ohitse niin että tuskin ennättää
tajuta että ovat tulossa ennen kun ollaan ohi ja koira säntäämässä joka
suuntaan. Meilläpäin on vain ja ainoastaan kevyen liikenteen väyliä jotka on
tarkoitettu seikä jalankulkijoille että pyöräilijöille joten edestä ja takaa
singahtelevat maastopyörät ovat todellinen ongelma.
Pyörä on mahtava ja
ekologinen väline liikkua kaupungissa, ja pällejä pölvästejä jalankulkijoita ja
autoilijoita riittää toki heitäkin – Mekulla on mieletön tarina
sauvakävelymummoista – mutta pyörän selässä ihmisille tuppaa tulemaan hillitön
halu saada kulkea nopeasti ja samaa vauhtia eteenpäin. Jalankulkijat ja autot
pysähtyvät ja lähtevät liikkeelle kaupunkiliikenteessä jatkuvasti. Pyörän
selästä se hyvän vauhdin tappaminen ja uudelleen kiihdyttäminen vaatii sen
verta lihasvoimaa että moni pyöräilijä mielummin huiskahtaa ohi enemmän tai
vähemmän laittomasti tai vaarallisesti kuin jarruttaa tai jopa – gasp – astuu
alas sieltä satulasta ja taluttaa fillaria. Se kaikkien vihaama
pari-kolmekymppinen state of the art hybridipyörällä polkeva mieshenkilö tuppaa
myös kovin usein ajamaan aivan sairasta vauhtia. Talin puistotiellä olen pariinkin
otteeseen hypännyt syrjään kun psykofillaristi vetää vauhdilla ohi
nopeusrajoitusta noudattavista autoista ja blokkaa jalankulkijan nurmikolle.
Viimeisimpiä
sydäreitä ovat aiheuttaneet maastopyöräilijät. Kun kiltisti lähtee koiran
kanssa pois tieltä (jossa hauva on lyhyessä narussa) metsään jossa se voi
fleksissä toteuttaa merkkailu- ja nuuhkailuviettejään niin jostain puskasta
polkee maastopyöräilijä päin fleksiä. Puhumattakaan näistä paristakin peelosta
jotka kuulemani mukaan ovat viime vuoden aikana ajaneet keskuspuistossa
metsästä pahki hevoseen ratsastustiellä.
Suurin osa meistä on jopa päivittäin
autoilijoita, pyöräilijöitä ja jalankulkijoista, jotkut vielä skeittaajia tai
rullahiihtäjiä. Jotenkin vaan tämän syksyn aikana fillari on allut se väline
joka aiheuttaa eniten kauhua kun sen liikenteessä kohtaa. Eli fillarikaistat
ajoradoille jonne pyörät nopeutensa puolesta kuuluvat ja maastopyöräilijöille
merkityt reitit, kiitos.
Eating Muffins 